-
Skip to contentTässä artikkelissa käsittelemme parhaita sähköpotkulautoja lapsille ja aikuisille. Parhaan sähköpotkulaudan valitseminen ei ole helppoa, sillä tarpeet vaihtelevat eri ihmisten välillä, mutta olemme pyrkineet avaamaan tasaisesti eri käyttöön soveltuvia lautoja. Kaupunkikäyttöön tai työmatkailuun soveltuva lauta ei välttämättä ole hyvä valinta ihmiselle joka tykkää matkustamisesta ja haluaa laudan kevyesti kantoon.
Oman sähköpotkulaudan hankinta tarkoittaa sitä, ettei sinun tarvitse enää huolehtia TIERin, Voin, Limen tai minkään muunkaan sähköscootteja vuokraavan firman laitteiden poimimista kadunvarresta. Omistamalla hyvän sähköpotkulaudan itse, voit varmistua, että akku on aina täynnä ja valmiina matkaan.
Sähköpotkulaudalla eteneminen onhauskaa, mutta valitettavasti ainakin toistaiseksi vielä melko hintavaa. Markkinoiden kalleimmat laitteet maksavat lähes kaksi tuhatta euroa. Halvimmillaan matkaan pääsee alta kolmensadan euron. Erityisesti ensimmäisen sähköpotkulaudan hankinta voikin olla haasteellista, mutta sitä varten me olemme olemassa. Esittelemme mielestämme parhaat sähköpotkulaudat eri tarkoituksiin.
Xiaomi on yksi maailman suurimmista sähköpotkulautojen valmistajista ja sen Xiaomi Mi Electric Scooter M365:sta on myyty lähes 600 000 kappaletta. Suomen markkinoilta löytyy montaa eri mallia, mutta mielestämme Xiaomi Mi Electric Scooter Pro 2 tuo Xiaomin potkulaudoista eniten rahoille vastinetta. Sähköpotkulauta vaikuttaa laadukkaalta, se on kevyt kantaa (14,2kg), sisältää ilmatäytteiset 8,5″ tuuman renkaat sekä jarrutusenergian talteenoton hyvällä kantamalla (45km)
Mistä pidimme?
+ Keveydestä – 14,2kg
+ Hyvästä kantamasta (45km)
+ Moottorista (300w jatkuva 600w piikki)
+ Ilmatäytteisistä renkauksista (mukavat, mutta voivat puhjeta)
+ Ajettavuudesta
Mistä emme pitäneet?
– Matalasta rungosta (runko naarmuuntuu helposti jos sillä pitää nousta pienienkin kanttareiden päälle asfaltilta)
– Käsien gripit
– Käyttäjän maksimipainosta, max 100kg.
Yhteenveto
Xiaomin Mi Electric Scooter Pro 2 on erinomainen sähköpotkulauta, jonka hinta-/laatusuhdetta on vaikea peitota. Xiaomi on arvosteluiden yksi parhaista yleislaudoista joka taittuu moneen tarkoitukseen. Moottori toimii hyvin tasaisilla alustoilla ja loivissa mäissä, mutta korkeisiin mäkiin suosittelisimme hieman tehokkaampaa peliä.
Katso edullinen Xiami Electric Scooter Pro 2 tästä.
E-wheels sähköpotkulaudat edustavat sähköskuuttien hintatason järkevää päätä. Merkin päämallit edustavat selkeästi edullisemman pään sähköpotkulautoja, mutta korkeilla spekseillä. Halusimme tarkistella heidän mallistonsa hintaluokan keskivälin mallia. Tarkasteluun päätyi malli nimeltään E2S V2 Pro, joka on testivoittaja monilla saroilla.
Tekeekö halvalla, mutta tehokkaalla laudalla mitään?
Vuoden 2024 speksit ovat todella vakuuttavat – 1000w moottoristo, IP56 vesitiiveys & 45km teoreettinen kantama. Tähän kun lisätään 36V 15ah akku ja puhkeamattomat renkaat, niin laudalla on todella suuri nautinto ajaa. Suosittelemme ehdottomasti E-wheels E2S V2 Pro mallia!
Mistä pidimme?
-Tehosta – 1000W!
-Hinta – Yksi edullisimmista järkevistä laudoista
-Huippunopeudesta 25km/h
-Suhteellisesta keveydestä 14kg
Mistä emme pitäneet?
-Hieman muovisesta tuntumasta
-Todellinen kantama jää hieman painavammalla kuskilla (100kg) mäkisessä maastossa 30km luokkaan.
Segway on sähköisen liikkumisen edelläkävijä, sillä yritys kehitti ensimmäisenä omaperäisen henkilökuljettiminen, joka tunnetaan yleisesti myös yrityksen nimellä. Segway on tullut agressiivisesti myös sähköpotkulautamarkkinoille, ja sen Ninebot by segway sähköskuutit ovatkin erinomaisia. Koska Segway on edustanut sähköisen liikkumisen edistämistä ja on pioneeri alallaan, halusimme ottaa tarkasteluun heidän lippulaivamallinsa Ninebot by Segway Max G30 E II:n. Lauta edustaa arvostelun kalleinta päätä, ollen tällä hetkellä tyypillisesti n. 800€.
Mitä tällä rahalla sitten saa?
Laatua, kantamaa sekä vauhtia ja mahdollisesti vaarallisia tilanteita ainakin alkuun. Lauta ei kulje sen kovempaa kuin muutkaan sähköpotkulaudat (suomessa), sillä se on rajoitettu 25km/h huippunopeuteen. Kyseisen laudan, huipputeholtaan 700W sähkömoottori, sen sijaan takaa laudalla räjähdysmäisen kiihtyvyyden joka vaatii alkuun hieman totuttelua. Laudan huikein puoli on kuitenkin sen kantama. Segway lupaa laudalle 65km kantaman, mutta todellisuudessa hyvissä olosuhteissa tämän pystyy jopa ylittämään, jolloin laudalla voi päästä jopa 70km+.
Laudan yksi silmiinpistävistä puolista on myös sen jykevyys. Lauta on todella laadukas ja tukeva, mutta tässä piilee myös sen huono puoli – paino. Lauta painaa yli 18kg ja on sen raskas rahdattava, vaikka meneekin kasaan. Mikäli laudan paino ei muodosta ongelmaa ja lompakko antaa periksi on lauta huippuhankinta. Se on hauska, tehokas ja mahdollistaa oikeasti pitkien matkojen taittamisen. Ilmatäytteiset renkaat yhdistettynä jykevään runkoon nielevät sorateilläkin töyssyt hyvin eikä hampaat pääse kolisemaan. Lauta jaksaa vetää kevyemmät, 70-80kg painavat kuskin ylös jyrkkiäkin mäkiä, ja painavemmat, yli 100kg kuljettajatkin pääsevät mäet suhteellisen vaivattomasti ylös.
Lauta on testimme paras pitkille työmatkoille tai hupikruisailuun, mutta tällä on hintansa, ihan kirjaimellisesti.
Mistä pidimme?
-Kiihtyvyydestä ja väännöstä
-Kantamasta
-Ajettavuudesta ja laadusta
-Leveästä seisoma-alustasta
Mistä emme pitäneet?
-Hinnasta
-Painosta
Mikäli haluat itse miettiä, mikä sähköpotkulauta olisi sinulle hyvä, kannattaa miettiä eri tarpeita mitä sinulla laudalle tulisi olla. Tarve määritellee sähköpotkulaudan valintaa niin paljon, ettei sitä voi ohittaa.
Tarvitseeko lautaa kuljettaa julkisissa kulkuneuvoissa ja kantaa mukanaan? Mikäli vastaus on ei, niin laudan taittumisella kokoon ja painolla ei ole hirveästi merkitystä, vaan voidaan keskittyä akun kapasiteettiin ja toimintasäteeseen. Mikäli taas vastaus on kyllä, kannattaa keskittyä taitettaviin sähköpotkulautoihin, joiden paino on alle 15kg. Yleensä painavammat sähköpotkulaudat ovat myös fyysisiltä mitoiltaan suurempia, mutta mikäli tämän kanssa pystyy elämään, niin painavista laudoista löytyy kyllä mukavuustekijöitä.
Onko matka tasaista vai sisältääkö se paljon mäkiä? Lähes kaikki hyvät sähköpotkulaudat pystyvät 25km/h lailliseen nopeuteen, mutta mikäli matkalla on paljon mäkiä, kannattaa moottorin tehoon kiinnittää huomiota. Tasaisilla 250-350W moottorilla pärjää erinomaisesti, ja normaalipainoinen pärjää kyllä tavallisissa mäissä 350w moottorillakin, mutta jos mäet kasvavat tai painoa on raskaammin (100kg+), kannattaa suosiolla katsella vähintään 500w moottorilla varustettuja lautoja.
Kuinka pitkä tyypillinen matka on? Sähköpotkulaudan toimintasäde on luonnollisesti yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, mutta ei kaikille. Mikäli työmatka on 10km ja työpaikalla pystyy akkua lataamaan, riittää 13-14km toimintasäde erittäin hyvin ja lauta voi olla tämän ansiosta hyvin kevyt ja miellyttävä siirrellä. Mikäli lautaa on tarkoitus käyttää vapaa-ajan kruisailuun, uusien kaupunkien tutkimiseen tai pidempiin työmatkoihin, markkinoilta löytyy jopa lähes 70km toimintasäteellä varustettuja lautoja, kuten Segway MAX G30E II.
Tämän lisäksi on vielä monia muita pienempiä huomioitavia seikkoja kuten, haluatko istuttavan sähköpotkulaudan, tuleeko sähköpotkulauta lapselle vai aikuiselle, kuinka kauan lataus kestää ja luonnollisesti myös mikä sen hinta on.
Sähköpotkulauta-arvostelumme kehittyvät jatkuvasti kun saamme lisää malleja testattua tai niiden käyttäjien kokemuksia kyseltyä haastatteluiden muodossa. Tulossa ovat ainakin parhaat istuttavat sähköpotkulaudat, sähköpotkulaudat lapsille sekä erityinen tarkastelu poikkeuksellisen tehokkaisiin sähköpotkulautoihin (1000w+).
Pysykää siis kuulolla!
Nettiarvosteluiden etusivulle pääset painamalla tästä.